Uutiset > Yleinen > Seurajohtoa voi kouluttaa monella tavalla

Seurajohtoa voi kouluttaa monella tavalla

Yksi Suomen Cheerleadingliiton (SCL) strategisista valinnoista on seurakehittäminen. Liitto tarjoaa jäsenseuroilleen erilaisia tukipalveluita seurakehittämisen osa-alueella. Yksi suosituimmista palveluista on ollut Suomen Urheiluopisto Vierumäen kanssa yhteistyössä tarjottu työnimellä kulkeva ”Sinettiseurakoulutus”. Suomen Urheiluopisto Vierumäellä koulutus kulkee nimellä Seura-Tahko.

Seura-Tahko koulutus perustuu tiimioppimisen periaatteelle. Tiimioppimisen peruspilareita ovat Ihmisten kokemukset, Johtavien ajatusten löytäminen dialogin avulla, Asioiden konkretisointi ja Kokeilu eli asioiden käytäntöön vieminen. Näiden perusperiaatteiden avulla SCL:n jäsenseurojen rautaiset hallinnon henkilöt sekä muut vapaaehtoiset, ovat kehittäneet seurojaan kevään ajan.

Sinettiseurakoulutus sisältää kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa Suomen Urheiluopisto Vierumäellä.  Jokaisella lähijaksolla oli oma teemansa. Ensimmäisellä lähijaksolla keskityttiin miettimään oman seuran toimintaympäristöä ja seuran vahvuuksia olemassa olevassa toimintaympäristössä. Toisella lähijaksolla mietittiin vapaaehtoisten johtamista. Kolmas lähijakso keskittyi seuran viestintään ja oman ydinlupauksen rakentamiseen. Edellä mainittujen teemojen lisäksi,  jokaisella lähijaksolla käsiteltiin Olympiakomitean ja lajiliittojen yhdessä luomia Sinettiseurakriteereitä. Vaikka koulutuksen tavoitteena on ennen kaikkea tukea seurojen kehittymistä heidän omista lähtökohdistaan, yksi koulutuksen päämääristä on valmistaa SCL:n jäsenseuroja tavoittelemaan Sinettiseura statusta.

”Seuran johtaminen voi välillä olla aikamoista jongleerausta. Asioita halutaan tehdä yhteisen hyvän eteen, mutta kaikkien visio toteuttamistavasta ei välttämättä aina kohtaa.  Tämän vuoksi Sinettiseurakoulutuksessa keskityttiinkin dialogin harjoittelemiseen, ennakoimiseen sekä oman seuran ydinlupauksen kirkastamiseen. Viimeisellä lähijaksolla näitä asioita harjoiteltiin ulkona silmät sidottuina ja hauskaa riitti”, kertoo SCL:n seurakehittämisestä vastaava Heidi Heiskanen.

Kaikki seurojen vapaaehtoiset tekevät valtavan arvokasta työtä lajin kehittymisen sekä suomalaisten liikuttamisen eteen. Onkin äärettömän tärkeää, että myös seurajohto muistaa viedä tätä viestiä eteenpäin omassa ympäristössään. Kevään Sinettiseurakoulutukseen osallistuivat Turun Cheerleadingseura Smash ry, Cheer Stars ry Kuopiosta, LOMA Cheerleaders ry Lappeenrannasta sekä Northern Lights Cheerleading NLC ry Oulusta.

Seuraava Sinettiseurakoulutus on suunnitteleilla vuodelle 2018.

014017

Kopio tiedostosta 053