MM-kilpailut 2009
Cheerleadingin maailman mestaruuskilpailut järjestetään 23.-24.4.2009 Orlandossa, Yhdysvalloissa. Suomea kilpailuissa edustavat:
Cheer naiset: Northern Lights Diamonds, Oulu
Cheer sekajoukkueet: Funky Team Gorillaz, Helsinki
Tanssi: Dream Team Dancers, Tampere
Suomen edustajat valittiin lokakuussa 2008 järjestettyjen MM-karsintakilpailuiden perusteella.
Kilpailut alkavat
Torstaina 23.4. Suomen joukkueilla olivat harjoitusvuorot kilpailuhallissa. Harjoitukset sujuivat hyvin kaikilta kolmelta joukkueelta ja tunnelma oli korkealla. Illalla ovat vuorossa avajaiset ja pienryhmien sarjojen seuraamista. Torstaina kilpaillaan pari- ja ryhmästuntsarjoissa. Perjantaina ovat vuorossa joukkuesarjat. Suomen joukkueista Dream Team on ensimmäisenä tulessa noin klo 20.25 Suomen aikaa perjantaina. Dream Teamilla on vastassa 14 muuta joukkuetta Euroopasta, Aasiasta, Australiasta, sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikasta. Northern Lights astuu kisamatolle seuraavana, noin klo 21.34 Suomen aikaa perjantaina. Naisten cheer-sarjassa on vain viisi osallistujaa: Yhdysvallat, Iso-Britannia, Saksa, Sveitsi ja Suomi. Viimeisenä illan lopuksi kilpailee Funky Team sekajoukkueiden cheer-sarjassa noin klo 21.54 Suomen aikaa. Heillä on vastassaan seitsemän muuta joukkuetta Euroopasta, Aasiasta sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikasta.
Kilpailuja voi seurata netistä ICU:n nettisivuilta http://cheerunion.org/page.aspx?id=WC Ohjelmat julkaistaan noin kaksi tuntia kilpailuiden alkamisen jälkeen, eli torstain avajaiset ja pienryhmät ovat katsottavissa klo 02.30 perjantaiaamuna Suomen aikaa ja perjantain kilpailusuoritukset klo 17 jälkeen perjantai-iltana Suomen aikaa. Ohjelmat ovat katsottavissa myös jälkeenpäin.
Joukkueiden ennakkotunnelmat
Joukkueen koko: 22 kilpailijaa
Valmentajat:
Hanna Jefremoff, valmentaja ja koreografi
Aino Palva, valmentaja ja koreografi
Sampsa Palva, apuvalmentaja
Joukkueen tärkeimmät saavutukset
Useita EM- ja SM-kultamitaleita ja MM-kisojen 3. sija 2007.
Millä mielellä MM-kilpailuihin? Miten valmistautuminen on sujunut?
Suurempi kisa-alue on tuonut haasteita treenaukseen ja kisoihin almistautumiseen tilojen ja harjoitusvuorojen kannalta. Valmistautuminen on muuten sujunut hyvin. Joukkue on pitänyt SM-kisojen jälkeen kaksi viikonloppuleiriä, toisen helmikuussa Solvallan urheiluopistolla yhteistyössä amerikkalaisen Trey Griffinin kanssa ja toisen pelkästään
omien valmentajien ohjauksessa Laajasalon palloiluhallissa pääsiäisen pyhinä.
Kilpailuhenki on korkealla ja joukkue lähtee mielenkiinnolla myös katsomaan,
mitä hienoa toisilla mailla on näytettävänä ohjelmissaan!
Mikä on joukkueen vahvuus MM-kilpailuissa?
Joukkueen vahvuutena näissä kilpailussa ovat pyramidit ja jatkuvat pyramidisarjat sekä korkeat, vaikean tason heitot. Joukkue koostuu monista hyvin lahjakkaista yksilöistä, joiden taidot on yhdistetty ja niitä korostettu ohjelmassa niin, että ne tukevat joukkueen suoritusta.
Tavoite MM-kilpailuissa?
ICU:n MM-kilpailut järjestetään ensimmäistä kertaa, joten kaikkien vastustajien tasosta ei voi olla varma, mutta Euroopan ykkösjoukkueen titteli on minimitavoite.
Joukkueen koko: 23 kilpailijaa ja 6 varamiestä
Valmentajat:
Sanna Takalahti, valmentaja ja koreografi
Heli Kaskela, valmentaja ja koreografi
Jonna Ruikka, valmentaja
Päivi Isokytö, valmentaja
Joukkueen tärkeimmät saavutukset
Useita SM- ja EM-mitaleita 2000-luvulla.
Millä mielellä MM-kilpailuihin? Miten valmistautuminen on sujunut?
Joukkue odottaa pitkän harjoittelujakson jälkeen jo innolla kilpailemaan pääsemistä, mieli on siis positiivinen ja odottava! Harjoittelu ja valmistautuminen on sujunut pääosin hyvin, kaksi varamiestä on sijoitettu ohjelmaan muutama viikko sitten, joka aiheutti valitettavan harjoitusaikataulusta liukumisen. Ohjelma ei ihan vielä ole loppuun asti hiottu, mutta pikapuoliin ollaan pääsemässä hiontavaiheeseen.
Mikä on joukkueen vahvuus MM-kilpailuissa?
Diamonds-joukkueen yksi parhaista ominaisuuksista on aina ollut kova sitoutumisen taso. Tälläkin hetkellä jokainen joukkueen jäsen on sitoutunut yhteiseen MM-projektiin ja tavoitteisiin täydellisesti. Hyvä yhteishenki ja mieletön tsemppi näkyvät toivottavasti myös kansainväliselle tuomaripaneelille kisasuorituksen aikana!
Tavoite MM-kilpailuissa?
Tavoite vaikea määritellä, sillä kyseessä ovat uuden maailmanliiton uudet MM-kilpailut ja emme tällä hetkellä tiedä sarjaamme osallistuvia maita tai heidän tasoaan. Laadukkaita joukkueita on mitä luultavimmin tulossa mukaan Aasiasta, Etelä- ja Pohjois-Amerikasta. Tällä hetkellä joukkueen tavoite on suorittaa hyvä ja laadukas, omantasoinen ohjelma virheittä ja katsoa kuinka pitkälle se kovassa seurassa riittää.
Joukkueen koko: 12 kilpailijaa ja 2 varamiestä
Valmentaja: Jenni Klemola, valmentaja ja koreografi
Joukkueen tärkeimmät saavutukset
Kaksi EM-kultaa ja MM-hopeaa sekä viisi Suomen mestaruutta.
Millä mielellä MM-kilpailuihin? Miten valmistautuminen on sujunut?
Dream Team Dancers kasvoi useilla uusilla jäsenillä viime syksynä, joten kilpailussa ollaan nyt mukana suuremmalla ja näyttävällä ryhmällä. Haastetta12-henkiselle ryhmälle on tuonut esityksen yhtenäiseksi saaminen, mutta onneksi uudet joukkueen jäsenet ovat omaksuneet joukkueen tyylin nopeasti.
Naiset ovat harjoitelleet uutta kilpailuohjelmaansa ahkerasti 4-5 kertaa viikossa ja hioneet tanssitekniikkaansa kilpailujen vaatimusten mukaiseksi. Vauhdikkaan kilpailuohjelman koreografiassa on elementtejä perinteisestä cheerista, jazz-tanssista ja hip hopista. Mukaan on saatu nyt myös entistä taiteelllisempia osioita, jolla saadaan aikaiseksi hieman dramaattisuuttaa esitykseen.
Mikä on joukkueen vahvuus MM-kilpailuissa?
Joukkueessa vallitsee hyvä yhteishenki, ja joukkueen ehdottomasti jo tunnetuksi tulleisiin valtteihin kuuluu mukaansatempaava esittäminen, jota tukee vaihteleva ja mielenkiintoinen koreografia. Dancerseillä on suuri nälkä osoittaa kuuluvansa maailman parhaimpien tanssijoukkueiden joukkoon!
Tavoite MM-kilpailuissa?
Joukkueen tavoitteena Orlandon MM- kilpailussa on suorittaa puhdas ja energinen ohjelma, jolla ollaan mukana kärkikamppailuissa.



.jpg)