Uutiset > Yleinen > Tanssimaajoukkueen valmentajat valittu vuodelle 2018

Tanssimaajoukkueen valmentajat valittu vuodelle 2018

Tanssimaajoukkueen valmentajat vuodelle 2018 on valittu. Karsinnat tanssimaajoukkueeseen järjestetään marraskuussa Tampereella.

Tanssimaajoukkueen päävalmentajaksi vuoden 2018 projektiin on valittu helsinkiläinen pitkän linjan cheertanssivaikuttaja Liisa Eteläsaari. Tanssimaajoukkueen ruoriin nyt ensimmäistä kertaa astuvalla Eteläsaarella on vahva tausta cheertanssin saralla: Hän on valmentanut vuodesta 2006 alkaen kaikkia lajin ikätasoja mini-ikäisistä aikuisten SM-tason joukkueisiin. Parhaimmiksi saavutuksikseen valmennusuralla hän nimeää kansainvälisten arvokilpailujen saralla junioreiden Euroopan mestaruuden vuodelta 2007, naisten EM-pronssin vuodelta 2009 ja lukuisia SM-tason mitalisijoja kotimaan arvokilpailuissa vuosien varrella. Itse Orlandon MM-lava on tuttu Eteläsaarelle vuodelta 2010, jolloin hän edusti Suomea joukkueensa kanssa seurajoukkueiden Worlds-kilpailussa. Lisäksi Eteläsaari on viime vuosina konsultoinut eri  tanssijoukkueita Suomessa – viime vuosina myös Suomen maajoukkuetta.

Apuvalmentajana vuoden 2018  tanssimaajoukkue-projektissa toimii jo aiemmilta vuosilta tuttu helsinkiläinen Nana Tanttu. Tanttu on kuulunut liiton tanssimaajoukkueeseen urheilijana maajoukkuetoiminnan alusta asti, lisäksi hän on viimeisimmäksi valmentanut maajoukkuetta vuosina 2016-2017.

Tämän lisäksi joukkuetta sparraa osalla kevään leirejä niinikään kova maajoukkuekonkari, tamperelainen Saara Salonen. Salonen on toiminut joukkueen valmentajana vuosina 2015-2016. Muina vuosina maajoukkuetoiminnan alusta asti hän on ollut maajoukkueessa mukana urheilijana ja joukkueen kapteenina.

tmj_liisae    tmj_nanat    tmj_saaras

Päävalmentajan ominaisuudessa tanssimaajoukkueen MM-kilpailuihin 2018 luotsaa Liisa Eteläsaari (vas), apuvalmentajanaan Nana Tanttu (kesk) ja joukkueen sparraajana toimii Saara Salonen (oik).

Päävalmentaja Liisa Eteläsaarella on myös vahva tuomaritausta, josta hän uskoo olevan hyötyä myös tmj-projektille:

— Olen tuomaroinut cheertanssia vuodesta 2011. Suurimman osan tuomaroinnista olen tehnyt Suomessa ja viime vuosina isoimpina kisoina Suomen mestaruus -kilpailuissa. Lisäksi olen tuomaroinut ja konsultoinut cheertanssin saralla myös ulkomailla. Olen maailmanliitto ICU:n cheertanssin tuomariluokituksessa tason 2 tuomari. Minulla on valmennus- ja tuomarointikokemuksen kautta vuosien tuomaa näkemystä lajin kehityksestä ja siitä, miten voimme tulevanakin vuonna olla maailman kärkimaiden joukossa cheertanssin MM-kisoissa.

Eteläsaari suuntaa uuteen tanssimaajoukkueprojektiin odottavaisin ja innokkain mielin. Hänen mukaansa Suomessa on tehty vuosien varrella hyvää ja pitkäjänteistä valmennuksellista ja rakenteellista työtä cheertanssin kehityksen kannalta.

— Suomi onkin pärjännyt juuri tämän sisukkaan työn ansiosta MM-kisoissa upeasti. Kun minulle aukeni tilaisuus tähän projektiin, koin että se on sekä itselleni että Suomen cheertanssille mahtava mahdollisuus.  Erityisen innostunut olen tekemään yhteistyötä taitavien ja motivoituneiden urheilijoiden kanssa, jotka haluavat olla mukana unohtumattomassa projektissa ja saavuttaa jotakin suurempaa tämän lajin puitteissa. Myös ulkomaisen koreografin kanssa tehtävä yhteistyö innostaa minua!

Eteläsaari kannustaa kaikkia suomalaisia cheertanssijoita hakemaan rohkein mielin mukaan uuteen vuoden 2018 tanssimaajoukkueprojektiin:

 — Tämä projekti on kaikille niille rohkeille ja työtä pelkäämättömille taitaville cheertanssijoille, jotka ovat motivoituneita pistämään itsensä likoon sataprosenttisesti. Tähän projektiin kuoritaan cheertanssin kerma päältä, nähdään sankoin joukoin karsintatilaisuudessa!

 

Tanssimaajoukkueen karsintatilaisuus järjestetään sunnuntaina 19.11. Tampereella klo 12.00-17.00. Tarkempi hakuinfo ja linkki ilmoittautumiseen lähetetään jäsenseuroille ja julkaistaan Suomen Cheerleadingliiton nettisivuilla lähipäivinä. Karsintatilaisuus koostuu tekniikan näyttöosuudesta ja haastatteluista. Myös videohaku on mahdollinen, mikäli urheilija on estynyt saapumasta paikalle karsintatilaisuuteen.

Tanssimaajoukkueen harjoittelu toteutetaan kevään 2018 aikana viidellä leirillä, joista kahdella on mukana amerikkalainen koreografi. Joukkueen harjoittelu tähtää maailman mestaruus –kilpailuihin, jotka järjestetään  25.-27.4.2018 Orlandossa Yhdysvalloissa. Leirien ajankohdat ovat:

– leiri 12.–14.1.2018 Vierumäki

– leiri 2.-4.2.2018 Vierumäki

– leiri 9.–11.3. 2018 Vierumäki

– leiri 30.3–1.4. 2018 Kaupunkileiri (Helsinki / Tampere)

– leiri 13.–15.4. 2018 Vierumäki