kilpailut

Uusi kausi käynnistyi vauhdilla – cheerleadingin pienryhmäsarjojen Suomen mestarit selvillä!

Cheerleadingin pienryhmien Suomen mestaruudet on ratkottu tänään 1.8.2026 Leppävaarassa. Cheerleading nähtiin toista kertaa monilajitapahtuma SM-viikolla! Tänä vuonna kilpailtiin aikuisten sarjojen lisäksi myös juniorisarjojen Suomen mestaruuksista. Mukana oli 27 kilpailevaa ryhmää, jotka tulivat 12 eri seurasta. Aikuisten ryhmästunt level 6 -sarjan Suomen mestaruudesta käytiin todella tiukka taisto. SM-kulta matkasi lopulta Tuusulaan Spirit Shakin’ Cheerleaders -seuran urheilijoille Vilma Korhoselle, […]

Suomelle EM-kilpailuista kolme EM-kultaa ja yhteensä seitsemän mitalia!

Suomi voitti kolme EM-kultaa ja yhteensä seitsemän mitalia tänään päättyneissä cheerleadingin EM-kilpailuissa Prahassa, Tšekissä. Suomi voitti aikuisten sarjoissa cheertanssissa Euroopan mestaruuden sekä EM-pronssin ja naisten cheersarjassa EM-hopeaa. Juniorisarjoissa (urheilijat iältään 15-19 v) Suomi voitti kaksi EM-kultaa, EM-hopean ja yhden EM-pronssin. Suomi lähti EM-kilpailuihin 15 seurajoukkueen voimin. EM-kilpailuissa kisasi joukkueita 24 maasta, ja osallistuvia urheilijoita oli […]

EM-kilpailut käynnistyvät tänään Prahassa!

Cheerleadingin EM-kilpailut kisataan tänä viikonloppuna Prahassa, Tšekissä!  Cheerleadingin kilpailukausi päättyy EM-kilpailuihin, joissa Suomea edustavat seurajoukkueet. Suomi on hallinnut EM-karkeloita viime vuosina, joten odotettavissa on jälleen mitalisadetta. Yltääkö Suomi mestaruuteen jokaisessa sarjassa? Suomesta kilpailuun lähtee 15 joukkueen kokoonpano! Löydät Suomen EM-edustajat täältä. Kilpailupäivät on katsottavissa maksutta Olympic Channelilta! kilpailuiden aikataulu Koottuna sarjat, joissa mukana suomalaisväriä! Ajat ilmoitettu Prahan […]

Cheertanssiin levelit kaudesta 2026–2027 alkaen 

Cheertanssin kilpailutoimintaan on tulossa merkittävä uudistus, kun kilpailukaudella 2026–2027 cheertanssiin otetaan käyttöön level-järjestelmä. Uudet tasot, Novice ja Premier, jotka selkeyttävät kilpailusarjojen vaativuustasoa ja tukevat harrastajien polkua lajissa.  Levelijärjestelmä pohjautuu kansainvälisen kattojärjestö ICU:n (International Cheer Union) määritelmiin. ICU on julkaissut tasokohtaiset säännöt sekä liikepankkia havainnollistavat videot, jotka tukevat uuden mallin käyttöönottoa ja ymmärtämistä käytännössä.  Cheertanssin kilpailusarjat kaudella 2026-2027 ovat:   Cheertanssisarjat  Cheertanssi minit ja youth yhdistetty palautekaavakesarjassa ikäpoikkeukset ovat sallittuja, kuitenkin niin että vähintään 50 % kilpailujoukkueesta tulee täyttää sarjan […]

Kansainväliset edustusoikeudet kaudelle 2026-2027

Hallitus myönsi kesäkuun kokouksessaan kansainväliset edustusoikeudet kaudelle 2026–2027  tanssituplien EM-kilpailuihin, ICU World Cupiin sekä vuoden 2027 MM- ja EM-kilpailuihin. Päätökset tehtiin voimassa olevan kansainvälisten kilpailujen valintamenettelyn mukaisesti.  MM-kilpailuiden ja EM-kilpailuiden edustuspaikkojen vastaanottaminen tapahtuu elokuussa. Huippu-urheilukoordinaattori Linda Markkula lähettää aiheesta seuroille erilliset ohjeet elokuun alussa. Cheertanssitupla – Euroopan mestaruuskilpailut ​- ICU European Performance Cheer Doubles Championships Cheertanssitupla-sarjan Euroopan mestaruuskilpailut […]

Cheerleadingin Suomen mestaruuksista kisattu Jyväskylässä!

Cheerleadingin Suomen mestaruuksista kilpailtiin tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa Jyväskylässä! Suomen mestaruudet oli jaossa kolmessa aikuisten sarjassa ja kolmessa junioreiden sarjassa.  Aikuisten sarjoissa ei nähty yllätyksiä, sillä viime vuoden mestarit onnistuivat säilyttämään paikkansa Suomen mestareina. Juniorisarjojen mitalisteissa sen sijaan nähtiin vaihtuvuutta. SM-finaalissa kilpaili yhteensä 28 joukkuetta, jotka lunastivat kisapaikan eilisen semifinaalin perusteella. Kisa käytiin Jyväskylässä, Paviljongin […]

Cheertanssituplien Suomen mestaruudet ratkottiin Tampereella!

Historian ensimmäisessä cheertanssille omistetussa kilpailussa nähtiin arvoisensa huipennus, kun Suomen parhaat tanssituplaparit kamppailivat SM-mitaleista Tampereella 24. toukokuuta. Tamperelaisen Dream Team Cheerleaders -seuran Jenna Koskimäki ja Meri Kvick voittivat aikuisten tanssituplasarjan Suomen mestaruuden! Kilpailu oli äärimmäisen tasainen, ja voiton veivät hallitsevat EM-pronssimitalistit. Mestaruus tuli kaksikolle kuitenkin yllätyksenä: – Tulos oli todella suuri yllätys. Sarja oli tänään […]

Suomelle lisäpaikkoja kesän 2026 EM-kilpailuihin – kokoonpano kasvaa 15 joukkueeseen

Cheerleadingin EM-kilpailut järjestetään 3.–5.7.2026 Prahassa, Tšekeissä. Suomella on ensi kesänä kilpailuissa vahva 15 joukkueen kokoonpano. EM-edustusoikeudet myönnetään edellisvuoden SM-kilpailuiden tulosten perusteella kunkin sarjan kahdelle parhaiten sijoittuneelle joukkueelle.  Suomi on ansainnut lisäpaikkoja naisten ja tyttöjen cheer-sarjoihin sekä junioreiden sekacheer-sarjaan EM-kilpailuun 2026. Lisäpaikat perustuvat suomalaisten joukkueiden menestykseen ECL-liigassa vuonna 2025.  Lisäedustuspaikat myönnettiin sarjoissaan SM-kilpailuissa 2025 kolmanneksi sijoittuneille […]

Suomi PM-kilpailuiden menestynein maa – yli 4 000 urheilijaa Turussa ennätyskisoissa

Suomi isännöi cheerleadingin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuja Turussa 30.1.–1.2.2026. Gatorade Centerillä järjestetty kolmipäiväinen tapahtuma kokosi yhteen Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan huippujoukkueet ennätyssuurella osallistujamäärällä. Kilpailu oli osallistujamäärältään kaikkien aikojen suurin Suomessa järjestetty cheerleadingkilpailu. Turkuun saapui yli 4 000 urheilijaa 51 seurasta, ja tapahtuma keräsi myös tuhansia katsojia paikan päälle seuraamaan Pohjoismaista huippucheerleadingia. Viikonlopun aikana kilpailtiin Pohjoismaiden mestaruuksista […]

Suomi isännöi cheerleadingin PM-kilpailut Turussa 30.1.-1.2. – kyseessä suurin Suomessa järjestetty cheerleadingkilpailu!

Suomi isännöi cheerleadingin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuja Turussa tammikuun viimeisenä viikonloppuna 30.1.–1.2.2026. Pohjoismaiden mestaruuksista kamppailevat Gatorade Centerillä Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan joukkueet ennätyssuurella osallistujajoukolla. Kyseessä on osallistujamäärältään kaikkien aikojen suurin Suomessa järjestetty cheerleadingkilpailu! Kolmipäiväinen tapahtuma kokoaa Turkuun yli 4 000 urheilijaa 51 seurasta, ja luvassa on taatusti vuoden energisin ja vauhdikkain urheiluelämys! Pohjoismaiden mestaruudet ratkaistaan kahdeksassa […]

Cheerleadingin kilpailukausi käynnistyy viikonloppuna!

Kisakausi käynnistyy tällä viikolla Start-kilpailuilla Helsingissä sekä Vaasassa! Joulukuussa kilpaillaan yhteensä neljässä alueellisessa Start-kilpailussa. Start-kilpailut ovat paikallisen cheerseuran järjestämiä kilpailuja, jotka ovat suunnattu kaikille ja kaiken ikäisille! Usein Start-kisoissa nähdään koko cheerleadingin upea harrastajakirjo – mineistä klassikoihin ja ensi kertaa kisaamista SM-tason joukkueisiin. Start-kilpailut toimivat joukkueille valmistavina kilpailuina kohti kauden tärkeimpiä kilpailuja! joulukuun kisatapahtumat Lue lisää! […]

Cheerleadingin pienryhmäsarjojen SM-mitalit jaossa SM-viikolla 2026!

Cheerleadingin pienryhmäsarjojen Suomen mestaruudet ratkotaan SM-viikolla myös elokuussa 2026! SM-viikko on Olympiakomitean omistama jokavuotinen monilajitapahtuma, joka kokoaa yhteen monipuolisen kattauksen Suomen mestaruuksista kisaavia urheilulajeja. Cheerleading oli ensi kertaa mukana vuonna 2025! Tällä kertaa pienryhmien Suomen Mestaruuksista pääsevät kilpailemaan myös juniorit! Merkitse kilpailupäivä kalenteriisi ja aloita jo nyt valmistautuminen kohti ryhmä- ja paristunt-sarjojen kauden päätapahtumaa. Kilpailukutsu […]

Sääntötoimikunta tiedottaa

Syysterveisiä SCL:n sääntötoimikunnalta: Alle on koottuna yleiset linjaukset, linjaukset Level 3 sekä huomiot Level 5 säännöissä. Lisäksi muistutuksena listaus noudatettavista säännöistä kaudella 25-26 kaudella 2025-2026 noudatetaan seuraavia sääntödokumentteja Kaikkien sääntödokumenttien julkaistut versiot löytyvät SCL:n sivuilta. Sääntötulkintapyyntöjä voi tuttuun tapaan lähettää SCL:n sivuilta löytyvien ohjeiden mukaan https://www.scl.fi/kilpailut/saannot/saantotulkinnat/  yleistä Tarkennus (lisätty 5.12.2025):Selvennyksenä akrobatia- ja rekvisiittasääntöihin huudossa: voltit sekä volttiylösmenot stuntteihin ja […]

Cheerin huipputapahtumat katsottavissa FincheerTV:stä!

FincheerTV tuo kotimaisen cheerin tärkeimmät kilpailut suoraan ruudullesi + tällä kaudella myös PM-kilpailut! Näet FincheerTV-palvelusta suorana ja tallenteena kaikki kevään 2026 Spirit-, Super-, SM- sekä PM-kilpailut eli järisyttävät 20 KISAPÄIVÄÄ! Super-, SM- ja PM-kilpailut näytetään selostettuna. Hyvä tietää hinnoittelusta👇🏻 GOLD-KAUSIPASSI 89,99 €Superfanien valinta! Tällä passilla näet kaikki kotimaan kilpailut sekä PM-kilpailut – ja mikä parasta: […]

Muutos Super 4-5 kilpailun lokaatioon ja ajankohtaan

Olemme valitettavasti saaneet tiedon, että tekemämme varaus Nokian AGCO Power Areenalle on peruttu mahdollisen F-liigan finaalin vuoksi. Tämän vuoksi Super 4–5 -kilpailua ei voida järjestää alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Nokialla 9.5.2026. Super 4–5 -kilpailu siirretään samaan paikkaan ja samalle viikonlopulle Super 3 kilpailun kanssa Lahden Messukeskukseen. Uusi kilpailuaikataulu on seuraava: Lauantai 16.5.2026: Super 3 -kilpailu (alkuperäisen […]

Kauden 2025-2026 sarjataulukko julkaistu!

Suomen Cheerleadingliiton kauden 2025-2026 sarjataulukot on julkaistu SCL:n nettisivuilla: Start-kilpailuiden sarjataulukko  Spirit-kilpailuiden sarjataulukko  Super- ja SM-kilpailuiden sarjataulukko   Lisähuomioita:

Cheerleadingin pienryhmien Suomen mestaruudet ratkottu tänään SM-viikolla!

Cheerleadingin pienryhmien Suomen mestaruudet on ratkottu tänään Leppävaarassa monen vuoden tauon jälkeen! Cheerleading nähtiin ensimmäistä kertaa monilajitapahtuma SM-viikolla! Mukana oli urheilijoita 11 eri seurasta. Ryhmästunt-sarjan SM-kultaa nappasi ylivoimaisella näytöksellä moninkertaiset maailmanmestarit HAC:n Tuuve Häkkinen, Ann-Marie Marschan, Joanna Remes ja Vilja Veikkolainen! ”Tunnelma on hyvä ja ollaan tyytyväisiä suoritukseen! Oli kivaa päästä haastamaan meidän osaamista tässä […]

Suomelle neljä EM-kultaa ja historian suurin mitalisaldo EM-kilpailuista!

Suomi voitti neljä EM-kultaa ja yhteensä 12 mitalia tänään päättyneissä cheerleadingin EM-kilpailuissa Ljubljanassa, Sloveniassa. Suomen joukkueet ylsivät EM-finaalissa upeisiin suorituksiin ja Suomi tuo kotiin suurimman mitalisaldonsa koskaan. Suomi voitti aikuisten joukkuesarjoissa kaksi mestaruutta, kaksi EM-hopeaa ja yhden pronssin. Juniorisarjoissa Suomi voitti kaksi EM-kultaa, kaksi EM-hopeaa ja yhden EM-pronssin. Lisäksi Suomi nappasi EM-pronssia tanssituplat-sarjassa sekä EM-hopeaa […]

Suomi loisti EM-kilpailuiden semifinaalipäivänä – 12 suomalaisjoukkuetta finaaliin!

Cheerleadingin EM-kilpailuiden semifinaalit käytiin tänään 28.6. Ljubljanassa, Sloveniassa. EM-kilpailuiden finalistit ovat selvillä! Suomen 16 joukkueesta 12 lunasti itselleen finaalipaikan!  Jokaisen sarjan viisi parasta joukkuetta lunastivat paikkansa huomiseen EM-finaaliin. Lisäksi viime vuonna sääntöihin lisätty maakiintiö vaikutti suomalaisjoukkueiden finaalipaikkoihin. Säännön mukaan finaaliviisikossa saa olla maksimissaan kaksi joukkuetta per maa. Finaalipäivään lähdetään puhtaalta pöydältä eli semifinaalin pisteet eivät […]