Aikuisten cheermaajoukkueiden valmennustiimit kaudelle 2026–2027

Suomen Cheerleadingliiton aikuisten cheermaajoukkueiden valmennustiimit jatkavat tulevalla kaudella tutuilla rungoilla. Maajoukkuetoiminnan keskiössä tulee olemaan entistäkin vahvemmin valmennus, jonka tavoitteena on rakentaa edellytykset onnistua MM-kilpailuissa kahtena kilpailupäivänä. Valmennuksessa painottuvat pitkäjänteinen yhteistyö, laadukas arki sekä urheilijoiden kokonaiskuormituksen hallinta.

Tulevalla kaudella maajoukkuetoimintaa kehitetään yhä enemmän vastaamaan kansainvälisen huipputason vaatimuksia. Harjoittelun suunnittelussa korostuvat yksilöllisyys, seuraympäristöjen kanssa tehtävä tiivis yhteistyö sekä urheilijoiden fyysisen ja psyykkisen kuormituksen seuranta läpi kauden. Tavoitteena on rakentaa mahdollisimman laadukas valmistautumisprosessi, joka mahdollistaa onnistumisen juuri silloin, kun sillä on eniten merkitystä.

Niin ikään moniammatillinen yhteistyö vahvistuu edelleen. Valmennustiimien tukena toimii eri alojen asiantuntijoita, ja erityisesti fysioterapian ja psyykkisen valmennuksen roolia vahvistetaan osana urheilijoiden toimintakyvyn, palautumisen ja kuormituksen hallinnan kokonaisuutta. Molemmilla cheerjoukkueilla on oma fysioterapeuttinsa paikalla jokaisessa leiritapahtumassa. Psyykkisen valmennuksen kokonaisuudesta vastaa myös tulevalla kaudella Mental Racen Heikki Huovinen, joka on toiminut maajoukkueen tukena jo kolmen kauden ajan.

Katariina Hintsa jatkaa naisten cheermaajoukkueen päävalmentajana kolmatta kauttaan. Hintsalle tuleva kausi on peräti neljäs maajoukkueen valmentajana. Valmennustiimissä jatkaa myös Nina Nyberg, ja uutena tiimiin liittyy kokenut seuravalmentaja, fysioterapeutti sekä entinen MM-urheilija Milla Keränen. Keränen tuo valmennukseen vahvaa osaamista ja tietoutta niin huippu-urheilijan kokonaisvaltaisesta valmistautumisesta kuin urheilijoiden kuormituksen hallinnasta.

Valmennustiimin tukena toimii myös pitkän linjan maajoukkuevalmentaja Krista Allinen valmennusmentorina. Hänen roolinsa painottuu valmennuksen sparraukseen, osaamisen kehittämiseen ja valmennustiimin tukemiseen erityisesti alkukauden aikana. Joukkueen fyysisestä suorituskyvystä vastaa fysioterapeutti Karoliina Ståhle, jolle kausi on jo neljäs.

Sekacheermaajoukkueen valmennuksesta vastaa edelleen tuttu, kokenut kolmikko. Päävalmentaja Mija Schrey sekä valmentaja Sanna Karjalainen aloittavat kuudennet kautensa, ja valmentaja Lotta Karvanen starttaa viidennen kautensa maajoukkueen valmennustiimissä. Lisäksi urheilufysioterapeutti ja osteopaatti Eetu Nummelin nähdään toista kautta putkeen joukkueen fysioterapeuttina. Pitkään yhdessä työskennellyt valmennustiimi jatkaa määrätietoista työtä kohti seuraavia MM-kilpailuja kehittäen toimintaa pitkäjänteisesti kansainvälisen huipputason vaatimusten mukaisesti.

Lue lisää tästä aiheesta