Suomelle EM-kilpailuista kolme EM-kultaa ja yhteensä seitsemän mitalia!

Suomi voitti kolme EM-kultaa ja yhteensä seitsemän mitalia tänään päättyneissä cheerleadingin EM-kilpailuissa Prahassa, Tšekissä. Suomi voitti aikuisten sarjoissa cheertanssissa Euroopan mestaruuden sekä EM-pronssin ja naisten cheersarjassa EM-hopeaa. Juniorisarjoissa (urheilijat iältään 15-19 v) Suomi voitti kaksi EM-kultaa, EM-hopean ja yhden EM-pronssin.

Suomi lähti EM-kilpailuihin 15 seurajoukkueen voimin. EM-kilpailuissa kisasi joukkueita 24 maasta, ja osallistuvia urheilijoita oli yli 3 700.

Naisten cheersarjan Euroopan mestaruudesta muodostui todellinen Suomi-Ruotsi kamppailu, joka lopulta päättyi naapurimaan eduksi. Neljä aiempaa Euroopan mestaruutta voittanut HAC Elite joutui tänään taipumaan hopealle Ruotsin Wildcats-joukkueen viedessä voiton. Eliten urheilijoista valtaosa oli mukana tämän kauden naisten maajoukkueessa ja joukkueen ohjelma oli vaikeustasoltaan sarjan kovinta, mutta muutama virhe rokotti tulostaulukossa.

”Mitalin väri on toki meille pettymys, mutta siihen liittyy tänään paljon myös onnistumisia ja hienoja hetkiä, joita väri ei määritä. Suoritusta tehdessä oli älyttömän hyvä fiilis, ja tiedän, että sitä sanotaan usein, mutta kyllä se meidän tunnelma oli käsinkosketeltava sitä ohjelmaa tehdessä. On myös hienoa, että vaikka ohjelmassa tuli muutamia mokia, niin se ei vaikuttanut lainkaan siihen tunnelmaan”, kommentoi joukkueen kapteeni Tuuve Häkkinen.

”Erityisen ylpeitä olemme siitä, että puskemme joka vuosi eteenpäin tätä naisten sarjaa. Olemme joka vuosi kärkisijoilla ja tehdään aina vaan vaikeampia taitoja. On uskomattoman kivaa, että kilpailu on näin tiukkaa – se vie lajia kokoajan eteenpäin”, jatkaa joukkueen kapteeni Ronja Nyholm.

Naisten cheersarjan pronssi matkasi Norjaan. Suomen toinen naisten cheersarjan finalisti, Funky Team Wild Flyers jäi kilpailussa neljänneksi. Kolmas suomalaisjoukkue jyväskyläläinen Jaguars Spirit Athletes Venus oli semifinaalipäivän viides, mutta karsiutui finaalista EM-kisojen maakiintiön takia.

Suomi hallitsi aikuisten cheertanssisarjaa myös tänä vuonna napaten kultaa sekä pronssia!  Helsinkiläinen Golden Spirit Cyrenes -joukkue ylsi historian ensimmäiseen Euroopan mestaruuteensa! Cyrenes -joukkueen ohjelman nopea tempo, nopeasti ja yllättävästi tapahtuvat visuaaliset kuviovaihdokset sekä haastavat tekniset taidot vakuuttivat tuomariston ja toivat joukkueen mestaruuden yli kahden pisteen erolla seuraaviin.

”Ihan uskomatonta, tämä on joukkueellemme ensimmäinen EM-kulta! Koko meidän kausi on ollut kultainen, sillä olemme voittaneet jokaisen kisan, johon olemme tällä kaudella osallistuneet. Uskomatonta, että olemme pystyneet joukkueena tähän”, kommentoi Cyrenes-joukkueen kapteeni Karla Vuoksenmaa.

”Asetettiin kauden alussa tavoitteet ja ne me saavutettiin, joten ei tässä voisi olla ylpeämpi joukkueesta. Ihan todella hieno fiilis. Tehtiin semifinaalin jälkeen parannukset juuri niissä asioissa, joissa haluttiin”, jatkaa joukkueen toinen kapteeni Martta Lehmusvirta.

 Neljä aikaisempaa vuotta mestaruuden putkeen voittanut tamperelainen Dream Team Dancers saavutti EM-pronssia. Joukkue oli suoritukseensa tyytyväinen. Hopea suuntasi Norjaan.

”Älyttömän hyvät fiilikset EM-pronssista! Meillä on ollut upea kisaviikonloppu. Se työ, mitä me ollaan saatu ohjelmalle ja joukkueelle aikaiseksi tässä kolmessa viikossa SM-pronssin jälkeen on ollut ihan uskomatonta. Oli meiltä kauden paras suoritus tänään ehdottomasti”, kommentoi Dancers-joukkueen urheilija Sara Raatikainen.

Suomi jäi sekacheerleadingissa tänä vuonna mitalien ulkopuolelle, sillä kilpakumppanit Norjasta sekä Saksasta onnistuivat päihittämään Suomen sekä vaikeustasossa että suorituspuhtaudessa. Viime vuoden EM-hopeamitalisti Funky Team Gorillaz suoriutui finaalisuorituksestaan hyvin, ja oli lopulta EM-finaalin neljäs. Euroopan mestariksi kruunattiin Norja, ja muut mitalit matkasivat saksalaisjoukkueille.  Suomen toinen sekacheersarjan edustaja, EM-kisojen ensikertalainen Dream Team Cheerleaders Predators, karsiutui finaalista ohjelman kielletyn liikkeen myötä tulleen vähennyksen takia. Joukkue oli semifinaalin seitsemäs.

suomen junioreille kaksi euroopan mestaruutta!

Suomi hallitsi ylivoimaisella näytöksellä sekä tyttöjen cheersarjaa että junioreiden sekacheersarjaa. Tuusulalainen Spirit Shakin’ Cheerleaders Blizzard uusi tyttöjen cheersarjan Euroopan mestaruutensa näyttävällä ja varmaotteisella suorituksella. Joukkue hioi EM-finaaliin ohjelmansa yksityiskohdat huippuunsa, mikä toi sen vahvan teknisen osaamisen erinomaisesti esiin. Myös tuore Suomen mestari, helsinkiläinen HAC Junior Elite, loisti EM-lavalla huippusuorituksellaan ja sinetöi suomalaisten kaksoisvoiton. Suomalaisten välinen piste-ero oli lopulta pienin mahdollinen, 0,1 pistettä. Pronssille nousi Ruotsi.

”Niin kiitolliset fiilikset. Nämä olivat itselle viimeiset juniorikisat, niin aivan todella kiitollinen siitä, että sai olla tuolla laulamassa Maamme-laulua koko joukkueen kanssa. Finaalisuoritus meni tänään todella hyvin – se oli ehdottomasti meidän kauden paras finaalisuoritus. Meillä on ollut tällä kaudella haasteita finaalisuoritusten kanssa, mutta SM-kisojen jälkeen teimme todella kovaa duunia ja se todellakin palkittiin tänään”, iloitsee Blizzardin pitkäaikainen kapteeni Saga Ingström.

”Olemme todella ylpeitä siitä, että onnistuimme ohjelmassa kahtena peräkkäisenä päivänä. Finaalin HIT-pinssi kertoo siitä, että suoritus oli vahva ja puhdas. Tietenkin 0,1 pisteen ero kultaan harmittaa, mutta ennen kaikkea olemme kiitollisia joukkueen yhteisestä matkasta ja siitä, mitä olemme saavuttaneet kauden aikana”, kommentoivat Junior Eliten kapteenit Linn Gustafsson ja Iida Svanström.

Myös junioreiden sekacheersarjassa Suomi juhli Euroopan mestaruutta. Helsinkiläinen Funky Team Blackbackz nousi vakuuttavalla finaalisuorituksellaan selkeään mestaruuteen. Joukkue hurmasi erityisesti vahvalla stunttitekniikallaan.

”Aivan älytön tunnelma. Tämä oli se mitä me lähdettiin hakemaan, joten ihan uskomaton fiilis. Suoritus oli todella iso parannus eiliseen, ja olemme siihen todella tyytyväisiä”, kommentoi Blackbackz -joukkueen kapteeni Krista Pyörökivi.

”Tämä tunne on mieletön! Meillä on illalla joukkueen yhteinen dinneri, jossa juhlitaan tätä meidän koko kautta. On ollut varmaan Blackbackzien onnistunein kausi ikinä!”, jatkaa joukkueen toinen kapteeni Teemu Vartiainen.

Helsinkiläinen Golden Spirit Dragons pysyi viime vuoden tapaan junioreiden sekacheerleadingissa EM-mitaleilla, vaikka ohjelmaan mahtuikin muutama virhe. Joukkue oli finaalin kolmas. Hopea suuntasi Saksaan.

”Joukkueen päällimmäinen fiilis on kiitollisuus. Vaikka ei tänään saavutettu meidän tavoitetta, niin voidaan silti olla erittäin ylpeitä jokaisesta urheilijasta. Ollaan erittäin kiitollisia, että päästiin finaaliin ja saatiin sitä suomihypeä. Kiitos kaikille, jotka oli meitä kannustamassa! Tähän oli hyvä päättää meidän joukkueen kausi”, Dragons joukkueen kapteeni Serafia Orupabo summaa joukkueen tunnelmat.

Suomesta nähtiin pitkästä aikaa kaksi EM-finalistia junioreiden cheertanssisarjassa, jossa oli semifinaalissa peräti 16 joukkuetta. Molemmat suomalaisjoukkueet onnistuivat finaalissa hienosti, mutta se ei aivan riittänyt mitaleille. Oululainen Northern Lights Cheerleading Junior Dance Team oli finaalin neljäs ja Turun cheerleadingseura Smash -seuran Falcons joukkue viides.

EM-FINAALIN TULOKSET

Naisten cheersarja (All Girl Premier)

  1. Gothenburg Cheer One, Wildcats / Ruotsi – 84,9 p
  2. HAC, Elite / Suomi – 83,8 p
  3. Viqueens Spirit / Norja – 80,5 p
  4. Funky Team, Wild Flyers / Suomi – 77,8 p
  5. Copenhagen Cheerleaders, CC Illusion / Tanska – 75,8 p

Jaguars Spirit Athletes, Venus / Suomi –semifinaalin 5.

Cheertanssisarja (Pom)

  1. Golden Spirit, Cyrenes / Suomi – 82,6 p
  2. Sirens Dance Team / Norja – 80,3 p
  3. Dream Team, Dancers / Suomi – 79,9 p
  4. Ladies / Slovenia – 77,8 p
  5. Amazons & Hercules, Kreikka 77,1 p

Aikuisten sekacheersarja (Coed Premier)

  1. NRC Tigers, Senior Coed Elite / Norja – 84,2 p
  2. FTG, Allstars Scars / Saksa – 80,8 p
  3. Dolphins Coed / Saksa – 79,6 p
  4. Funky Team, Gorillaz / Suomi – 77,5 p
  5. Viqueens Force / Norja – 76,2 p

Dream Team Cheerleaders, Predators / Suomi – semifinaalin 7.

Tyttöjen cheersarja (Junior All Girl Elite)

  1. Spirit Shakin’ Cheerleaders, Blizzard / Suomi – 85,5 p
  2. HAC, Junior Elite / Suomi – 85,4 p
  3. Gothenburg Cheer One, Bobcats / Ruotsi – 79,9 p
  4. Uppsala Spirits Cheerleaders, Excaliburs / Ruotsi – 76,8 p
  5. Viqueens Incredible / Norja – 70,3 p

Pyrintö Cheer Team, Lightnings / Suomi – semifinaalin 7.

Junioreiden sekacheersarja (Junior Coed Elite)

  1. Funky Team, Blackbackz / Suomi – 81,4 p
  2. Loony Dolphins / Saksa – 80,2 p
  3. Golden Spirit, Dragons / Suomi – 77,7 p
  4. NRC Tigers, Junior Coed Elite / Norja – 75 p
  5. Viqueens Cheerleaders, Viqueens Unique / Norja – 73,6 p

Dream Team, Rockcats / Suomi – 76,7 p – semifinaalin 3.

Junioreiden cheertanssisarja (Junior Pom)

  1. Ukraine-4 / Ukraina – 81,1 p
  2. Team Austria Junior Pom / Itävalta – 79,1 p
  3. Amazons & Hercules / Kreikka – 78,9 p
  4. Northern Lights Cheerleading, Junior Dance Team / Suomi – 77,7 p
  5. Turun Cheerleadingseura Smash, Falcons / Suomi – 75,9 p

EM-kilpailuissa oli käytössä maakiintiö (vain 2 joukkuetta/sarja finaaliin), minkä myötä osa Suomen joukkueista jäi EM-finaalin ulkopuolelle.

MEDIALLE: Kuvia EM-kilpailuista päivitetään tänne. Kuvan yhteydessä mainittava Suomen Cheerleadingliitto / Pekka Pohjakallio

EM-joukkueiden kokoonpanot löytyvät täältä.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: SCL Viestintä- ja markkinointiasiantuntija Wilma Sirkka (wilma.sirkka@scl.fi ja puh. 050 304 7987)

Lue lisää tästä aiheesta