‘’Vähän se jännitti, mutta hyvin se meni!’’ – historian ensimmäinen soveltavan cheerleadingin ryhmä kisaamassa!

Maaliskuinen sunnuntaiaamupäivä käynnistyy Nokian AGCO-areenalla Spirit Nääs-kilpailujen toisen kisapäivän muodossa. Tänä sunnuntaina tehdään suomalaisen cheerleadingin historiaa, nimittäin ensimmäistä kertaa ikinä kisalavalla nähdään soveltavan liikunnan ryhmä. Seinäjokelainen soveltavan cheerleadingin pienryhmä Silver Sharks Special koostuu viidestä 12–21 -vuoden ikäisestä harrastajasta. Joukkuetta valmentavat vastuuvalmentaja Milla Virtanen, sekä valmentajat Meeri Marttila ja Alessa Jokela. Joukkue oli pohtinut kilpailemista jo alkukaudesta, mutta päätös kilpailemisesta tehtiin vasta tammikuussa.

– Sithän me ruvettiin tekemään töitä!, Milla-valmentaja toteaa. Soveltavan liikunnan treeneissä harrastajat täytyy kohdata eri tavalla ja ohjelmaa onkin harjoiteltu pala kerrallaan, Alessa ja Meeri lisäävät.

Soveltavalla liikunnalla tarkoitetaan ‘’järjestettyä liikuntaa tai liikuntaa edistävää toimintaa henkilöille, joiden on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai niiden sosiaalisiin tilanteisiin aiheuttaman vaikutuksen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan ja joiden liikunta vaatii soveltamista ja erityisosaamista’’. (Liikuntatieteellinen seura / lts.fi). Kisajärjestäjällä onkin iso vastuu mahdollistaa riittävät puitteet soveltavan liikunnan ryhmille, jotta osallistuminen vastaa harrastajien tarpeita. Heidi Tallqvist ja Inka Salmi, Spirit Nääs-kisojen kilpailunjohtajat, olivat erittäin innoissaan mahdollistamassa ensimmäisen soveltavan joukkueen kisapäivää!

– Siis tuntuu ihan todella hienolta, ihan mahtavaa, että he ovat päässeet paikalle!, Inka hehkuttaa.

Heidi yhtyy hehkutukseen ja jakaa konkreettisia tekoja, joilla he mahdollistivat onnistuneen kisapäivän Specialille;

– Olemme olleet joukkueeseen yhteydessä ennakkoon ja siellä kyselty heiltä tarpeita tapahtumaan.

Joukkueelle mahdollistettiin oma rauhallinen pukuhuonetila ja lämmittelypuitteet kilpailuareenalla, jotta vältetään ylimääräisiä siirtymiä.

Special hurmasi katsojat ja kanssakilpailijat sunnuntain kisapäivänä. Joukkue teki hienon, monipuolisesti lajitaitoja sisältävän suorituksen, joka huipentui HIT-potential kyltin nousemiseen. Tällöin suoritus on HIT-arvioitsijan mukaan onnistunut, yhdenaikainen ja turvallisesti suoritettu. Joukkueen kisapäivä huipentui HIT-suorituksen palkitsemiseen. Silver Sharks Specialin harrastaja Nella kuvaili kisasuorituksen tunnelmia seuraavasti:

-Vähän jännitti, mutta hyvin se meni!

Joukkue iloitsemassa palkintojenjaossa. Kuva: Tero Wester

-Soveltavassa sarjassa ei keskitytä tuomaroinnin näkökulmasta niin vahvasti yksilötaitoihin, vaan pääasiassa arvioidaan koreografiaa, yleistä onnistumista, sekä millaisia elementtejä ohjelmaan on tuotu esille, päätuomari Anna Sällylä kertoo. Joukkueen kisapäivän tunnelmia pääset katselemaan SCLn Instagram-tilin kohokohdista!

Valmentajat arvioivat soveltavan liikunnan haasteita ja mahdollisuuksia. Heidän mielestään erityistä huomiota ja aikaa vaaditaan treenien suunnittelussa, sillä yksilöt ja heidän tarpeensa ovat erilaiset. Taitojen muovaaminen joukkueen tasoiseksi on välillä haastavaa, kun joukkueessa harrastaa niin monen ikäiset ja taustaiset harrastajat. Soveltavassa liikunnassa kuitenkin parasta – valmennustiimin sanoin – on se, kuinka treenit ovat täynnä iloa, naurua ja oppimista. Jokainen urheilija kehittyy yksilöllisesti, ja sitä tapahtuu suurella harppauksella. Soveltava cheerleading tuo mukanaan erilaisten ihmisten kohtaamista, mikä itsessään on todella arvokasta.

Kilpailuun osallistumisella on myös laajempi vaikutus koko suomalaisen soveltavan cheerleadingin kentälle.

-Kisaaminen soveltavan cheerleadingin sarjassa rikkoo ennakkoluulot siitä, että erityisen tuen harrastajat ei voisi muka kilpailla. Se on myös kokemuksena rikas harrastajille, Milla kertoo.

Myös Suomen Cheerleadingliiton toiminnanjohtaja Tiina Kuikka vahvistaa päivän merkitystä:

-Tämä oli ehdottomasti yksi merkittävimpiä lajitekoja yhdenvertaisemman cheerleadingin eteen, jossa kaikki voivat olla mukana juuri sellaisena kun ovat. On erityisen merkityksellistä, että arvomme turvallinen cheerperhe ja kannustava liikuttaja näkyvät konkreettisina tekoina, kun yhä useammalla on mahdollisuus päästä kokemaan kilpailupäivän erityinen tunnelma, kannustaminen ja joukkueena yhdessä toimiminen. Kilpailutapahtumissamme välittyy todella erityinen ja ainutlaatuinen kannustamisen kulttuuri.

Soveltava liikunta ei toteudu yksinään. Se vaatii niin liitolta, kuin seuroilta aktiivista kouluttautumista ja resurssien kohdentamista entistä yhdenvertaisempien puitteiden tarjoamiseen. Suomen Cheerleadingliiton strategiaan on kirjattu tavoite saada uusia liikkujia monipuolisesti lajin pariin. Sen lisäksi käynnissä on Suomen paralympiakomitean ja Suomen Punaisen Ristin Ahos-säätiöltä saadun apurahan voimin toteutettava AHOS-hanke, joka sisältää muun muassa valmentajakoulutusta, seuratoimijoiden koulutusta, tuomarikoulutusta, harrasteliikuntamateriaaleja, sekä viestintää ja markkinointia soveltavan liikunnan saralla.


Toiminnanjohtaja Tiina Kuikka viimeisteli soveltavan cheerleadingin merkitystä seuraavin sanoin:

-Tavoittelemme uusia seuroja järjestämään soveltavaa cheerleadingia sekä uusia harrastajia lajin pariin. Meille on tärkeää, että jokainen löytää paikkansa cheerperheestä ja että jokaisella on mahdollisuus harrastaa, esiintyä ja kilpailla.


Teksti: Kaapo Sevón

Lue lisää tästä aiheesta