Suomen Cheerleadingliitto on julkaissut ensimmäisen liiton toimeksiannon perusteella tehdyn lajianalyysin, joka tarjoaa kokonaisvaltaisen ja tutkittuun tietoon perustuvan katsauksen cheerleadingiin lajikulttuurin ja huippu-urheilun näkökulmasta. Kyseessä on Suomessa ainutlaatuinen kokonaisuus, joka toimii perustana lajin systemaattiselle kehittämiselle ja tiedolla johtamiselle tulevina vuosina.

Lajianalyysi on osa liiton pitkäjänteistä kehittämistyötä, jonka tavoitteena on vahvistaa valmennusosaamista, syventää kilpailusuorituksen ymmärrystä sekä linjata lajin tulevaisuuden kehityssuuntia. Suomen asema cheerleadingin kansainvälisessä kärjessä näkyy lajianalyysissä kokonaisvaltaisena tarkasteluna, jossa huippu-urheilu, lajikulttuuri ja keskeiset suorituskykyyn ja joukkuetoimintaan liittyvät teemat tarkastellaan suomalaisesta näkökulmasta. Suomi haluaa toimia suunnannäyttäjänä tiedolla johtamisessa ja osoittaa valmiutta lajianalyysin jatkuvaan tarkasteluun ja kehittämiseen.

Lajianalyysityö jatkuu myös tulevina vuosina. Analyysiin valmistuu jatko-osia vuosittain liiton strategiakauden loppuun asti, ja tavoitteena on laajentaa vastaava tutkimuksellinen tarkastelu tulevaisuudessa myös cheertanssiin tuottamalla sille oma erillinen lajianalyysinsä.

Julkaisu ja jalkautus tukevat valmennustyötä jA LAJIN YMMÄRRYSTÄ

Suomalaisen cheerleadingin nopea kasvu ja tavoite säilyttää asemansa kansainvälisen huipputason ytimessä ovat lisänneet tarvetta syvälliselle, tutkittuun tietoon perustuvalle ymmärrykselle lajista. Jatkossa lajianalyysi toimii keskeisenä tietopohjana valmentajakoulutuksissa ja valmennusosaamisen kehittämisessä.

Tavoitteena on jalkauttaa lajianalyysin tuottama tieto käytännön valmennustyöhön siten, että se tukee urheilullisten tulosten parantamista huippuvaiheessa ja mahdollistaa urheilijoille pitkät, kestävästi rakentuvat urheilu-urat.

Cheerleadingin lajianalyysi julkaistaan nyt kokonaisuudessaan pdf-muodossa. Ensi vuoden aikana sisältöjä julkaistaan lisäksi osa-alueittain liiton verkkosivuille analyysin jalkauttamisen tueksi. Sisältö on jäsennelty selkeisiin osa-alueisiin, jotta se palvelee sekä lajin parissa jo toimivia että uusia valmentajia ja asiantuntijoita, ja jotta lukija löytää helposti omiin tarpeisiinsa soveltuvaa tietoa.

Ensimmäisessä julkaisussa lajianalyysi tarkastelee cheerleadingia useasta näkökulmasta. Aihealueina ovat lajin nykytila ja toimintaympäristö, fyysinen suorituskyky cheerleadingissa, psyykkiset ominaisuudet sekä ryhmäilmiöt joukkuelajin valmentamisessa.

Tutkittua tietoa moniammatillisessa yhteistyössä

Lajianalyysi on koottu toimintavuoden 2025 aikana yhteistyössä Suomen Urheiluopisto Vierumäen kanssa. Työhön on osallistunut moniammatillinen asiantuntijaryhmä, ja suorituskyvyn tutkimuksen keskeisenä tietolähteenä on hyödynnetty pro-leirien sekä cheerleadingin all girl -maajoukkueiden fysiikkatestidataa viimeisen neljän vuoden ajalta.

Verkkosivun runkoon avataan keväällä 2026 aihekohtaiset sisällöt ja mahdolliset lisämateriaalit.

Tutustu lajianalyysidokumenttiin, fysiikkatestien viitearvoihin ja testiohjeisiin alta.