kilpailut

SCL tiedottaa: Olympiakomitea on päivittänyt 28.10. suosituksia aikuisten harrastetoimintaa koskien – tarkennuksia myös SCL:n kilpailutoimintaan

Olympiakomitea on antanut 28.10. tarkennetut suositukset koskien Suomen hallituksen 23.10.2020 tekemää periaatepäätöstä paikallisista ja alueellisista suosituksista koronaepidemian leviämisen estämiseksi. Olympiakomitean uusimmat suositukset aikuisten harrastetoimintaa koskien täydentävät Olympiakomitean aikaisemmin antamia seuratoiminnan suosituksia.

ECU:n vuosikokous päätti junioreiden ikärajoista vuoden 2021 EM-kilpailuissa

ECU:n vuosikokous järjestettiin koronaviruspandemian vuoksi peruuntuneiden EM-kilpailuiden vuoksi poikkeuksellisesti kirjallisena. Kokouksen asialistalla oli sääntömääräisten vuosikokousasioiden lisäksi ehdotus vuoden 2021 EM-kilpailuihin ja junioreiden ikärajoihin liittyen. Ehdotuksessa esitettiin, että vuonna 2004 syntyneet voivat kilpailla junioreiden sarjoissa myös vuonna 2021 järjestettävissä EM-kilpailuissa. Ehdotus hyväksyttiin ja näin ollen vuonna 2004 syntyneet voivat kilpailla junioreiden sarjoissa myös EM-kilpailuissa 2021. Muilta […]

Cheerleading EM-kilpailut 2020 peruttu

Euroopan cheerleadingliitto ECU ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että kesällä 2020 Italiassa pidettäväksi suunnitellut cheerleadingin EM-kilpailut perutaan. Kilpailut järjestetään Italiassa ensi vuonna ja vuoden 2021 kilpailujen päivämäärä ilmoitetaan mahdollisimman pian.

Kilpailujärjestelmän muutos-workshop Helsingissä 1.-2.2.20

Maksuton kilpailujärjestelmän muutos-workshop järjestetään Helsingissä 1.-2.2.2020 Original Sokos Hotel Presidentissä. Workshopiin voi osallistua molempina päivinä tai vain toisena, paikan päällä tai etäyhteydellä. Ilmoittaudu mukaan 26.1. mennessä!

Kilpailukalenteri 2020 on julkistettu

SCL:n kilpailukalenteri vuodelle 2020 on nyt julkaistu nettisivujen kalenteriin. Kilpailujen sarjajaot ja jakautuminen kilpailupäiville julkaistaan tammikuussa. Osaa kilpailupäivämääristä tarkennetaan vielä alkuvuodesta, kun yksipäiväisten aluekilpailujen ja SM-kilpailujen päivämäärät tarkentuu. Kilpailukalenteriin pääset tutustumaan tästä.

Seuraa May Madness- kilpailua livenä!

Seuraa May Madness- kilpailua livenä! May Madness kilpailut on mahdollista katsoa Streamian livestreamin välityksellä. Livestreamin hinta on 15€ ja voit seurata kilpailua koko viikonlopun. Osta livestream ja tallenne alla olevan linkin kautta: https://www.lyyti.fi/reg/maymadness2019

May Madness – ostathan lippusi ajoissa

Varmistathan paikkasi yleisössä ostamalla lippu ennakkoon lippupisteen nettisivuilta täältä tai puhelinpalvelusta. Lipunmyynti sulkeutuu sunnuntaina 19.5.2019 klo 16.00 tai tapahtuman ollessa loppuunmyyty ennen sitä. Trio Areenan – ovilla ei järjestetä lipunmyyntiä. Voit myös seurata kisoja livestreamin kautta ostamalla sen osoitteesta https://www.lyyti.fi/reg/maymadness2019

Summer Cheer Cup 2019 – vielä ehdit ilmoittautua mukaan

Summer Cheer Cup- kilpailuun on osallistunut ennätysmäärä osallistujia. Kesäkuussa pidettävään kilpailuun ottaa osaa 119 joukkuetta, lähes 3400 osallistujaa! Varsinainen ilmoittautumisaika on päättynyt eilen 7.5.2019 kello 16.00, mutta jälki-ilmoittautuminen on mahdollista tänään 8.5.2019 kello 16.00 asti kaksinkertaisella osallistumismaksulla. Lisätuotetilauksia on mahdollista tehdä vielä tänään kello 16.00 asti.