Hallituksen kokoustiedote 8-9/2025
Cheerleadingliiton hallitus kokoontui kevätkauden kahteen viimeiseen kokoukseensa 26. toukokuuta sekä 13. kesäkuuta. Toukokuun kokouksessa hallitus myönsi kehittämisrahaa seuroille seka- ja cheertanssitoiminnan kehittämiseen, käsitteli maajoukkuekauden urheilijapalautteet sekä keskusteli tuomaritoiminnan kehittämisestä. Kesäkuun kokouksessa hallitus hyväksyi ensimmäisen luonnoksen lasten liikunnan linjauksesta, vahvisti edustusoikeudet kansainvälisiin kilpailuihin ja päätti cheertanssin Super-kilpailun järjestämisestä.
Seuroille myönnettiin 10 000 euroa seka- ja cheertanssitoiminnan kehittämiseen. Hallitus päätti rahoittaa kuutta hanketta 1000-2000 euron summilla. Hakemuksia saapui yhteensä 16 seuralta. Hakemukset arvioitiin ulkopuolisen arvioitsijan toimesta avustuskriteerien perusteella. Avustuspäätöksissä otettiin huomioon avustusten jakautuminen maantieteellisesti.
Hallitus käsitteli maajoukkuekauden urheilijapalautteet kolmen liittojohtoisen aikuisten maajoukkueen osalta. Hallituksen jäseniä osallistui lisäksi joukkuekohtaisiin kauden purkukeskusteluihin. Palautteiden perusteella maajoukkuekausi oli pääpiirteissään onnistunut, mutta joukkuekohtaisia eroja vahvuuksissa ja kehityskohteissa oli jonkin verran. Palautteita hyödynnetään tulevan kauden suunnittelussa.
Lisäksi hallitus keskusteli tuomaritoiminnan kehittämisestä. Kehitystyö on aloitettu perustamalla tämän vuoden alussa organisaation sisäisen tuomaritoiminnan kehittämisen sparriryhmän, johon kuuluu hallituksen ja toimiston henkilökunnan jäseniä. Sparriryhmä on tehnyt kevään aikana toimintasuunnitelmaa tuomaritoiminnan kehittämiseksi ja aloittanut keskusteluja tuomarivaliokunnan kanssa aiheesta. Tulemme lisäksi toteuttamaan kauden vaihteessa yhdessä tuomarivaliokunnan kanssa tuomareille palautekyselyn, jotta saamme paremman kokonaiskuvan tuomaritoiminnan tilasta ja kehityskohteista.
Hallitus hyväksyi ensimmäisen luonnoksen lasten liikunnan linjauksesta. Linjauksesta järjestetään kommentointimahdollisuus jäsenistölle elokuun loppuun asti. Lisäksi jäsenistölle järjestetään kaksi Teams-keskustelutilaisuutta aiheesta elokuussa. Hallitus käsittelee jäsenistön palautteet syyskuussa ja muokkaa linjausta niiden perusteella. Linjaus hyväksytään syyskokouksessa 2025, ja se astuu voimaan asteittain 1.1.2026 alkaen.
Hallitus vahvisti edustusoikeudet MM- ja EM-kilpailuihin 2026 SM-kilpailujen sekä Spirit 5-6 -kilpailun tanssituplakarsinnan perusteella. Hallitus hyväksyi lisäksi KV-arvokilpailuiden valintamenettelyn kilpailukaudelle 25-26. Dokumentti julkaistaan ensi viikon aikana.
EM-edustukset
Cheertanssi Juniorit Freestyle Pom:
- Junior Dance Team Northern Lights Cheerleading NLC
- Falcons Turun Cheerleadingseura SMASH
Cheer Juniorit Coed Level 5:
- Rockcats / Dream Team Cheerleaders DTC
- Blackbackz / Funky Team
Cheer Juniorit All Girl Level 5:
- Blizzard / Spirit Shakin’ Cheerleaders
- Junior Elite / HAC
Cheertanssi Aikuiset Freestyle Pom:
- Cyrenes / Golden Spirit
- Dancers / Dream Team Cheerleaders DTC
Cheer Aikuiset Coed level 6:
- Gorillaz / Funky Team
- Predators / Dream Team Cheerleaders DTC
Cheer Aikuiset All Girl Level 6:
- Elite / HAC
- Wild Flyers / Funky Team
MM-edustukset
Cheertanssi Juniorit Freestyle Pom:
- Junior Dance Team / Northern Lights Cheerleading NLC
Cheer Juniorit Coed Level 5:
- Rockcats / Dream Team Cheerleaders DTC
Cheer Juniorit All Girl Level 5:
- Blizzard / Spirit Shakin’ Cheerleaders
Cheertanssi Aikuiset Pom doubles:
- Lotte Kettunen & Caterina Kettunen / Golden Spirit
Hallitus päätti cheertanssin Super-kilpailun järjestämisestä. Cheertanssin oma kilpailu on ollut cheertanssitoimijoiden pitkäaikainen haave, jonka toteuttamista kokeillaan nyt pilotoimalla cheertanssin Super-kilpailua jo ensi kilpailukaudella 25-26. Cheertanssin oma kauden pääkilpailu järjestetään Tampereella 24.5.2026. Tanssisarjoja ei järjestetä muissa Super-kilpailuissa, vaan kaikki cheertanssin sarjat kilpaillaan tässä yhdessä yhteisessä Super-kilpailussa.
Hallitus jää kesätauolle, ja kokoustaa seuraavan kerran 22. elokuuta. Euroopan liitto ECU:n vuosikokouksessa 26. kesäkuuta SCL:n edustajina toimivat puheenjohtaja Pieta Salonen sekä varapuheenjohtajat Riikka Taivassalo ja Josefina Palvalin.
Lisätietoja
Lue lisää tästä aiheesta