SCL:n aluekiertueen ilmoittautuminen auki!

Vuonna 2026 Suomen Cheerleadingliitto jalkautuu jälleen jäsentensä pariin aluekiertueella, kun helmi-maaliskuun aikana lajiliiton seurakehittäjä ja valmennusosaamisen kehittäjä järjestävät 13 aluetapaamista ympäri Suomen. Tavoitteenamme on tavata kiertueella jokainen jäsenseuramme ja toivomme, että jokainen seura aktivoi seuratoimijoitaan ja valmentajiaan osallistumaan aluetapaamiseen. Tapaamiset ovat suunnattu kaikille jäsenseurojen seuratoimijoille ja mukaan kutsutaan niin seuratyöntekijät, luottamustoimiset kuin valmentajat. Toivomme, että jäsenseurat mahdollistavat toimijoidensa osallistumisen tilaisuuksiin esimerkiksi siirtämällä harjoitukset ja muut päällekkäiset toiminnot. Tavoite on saada paikalle ihan jokainen seuratoimija! 

Aluetapaamisissa käydään vuoropuhelua suomalaisen cheerleadingin ja cheertanssin suuntaviivoista alueellisesti ja valtakunnallisesti. Vuoden 2026 teemoina ovat muun muassa lajikulttuurikyselyn tulosten esittely, lasten liikunnan linjausten vaikutukset valmennukseen ja seuratoimintaan sekä alueellisuuden huomioiminen tulevaisuuden kilpailutoiminnassa. Tavoitteena on myös tiivistää seurojen yhteistyötä omalla lähialueellaan. Keräämme myös toiveita sisällöstä ilmoittautumislomakkeen yhteydessä ja pyrimme aluekohtaisesti nostamaan esiin toivottuja teemoja aikataulun puitteissa. 

Vuoden 2026 kiertueella tarjoamme osallistujille myös kahvit sekä pientä purtavaa. Tilaisuudet ovat maksuttomia. 

tapaamiset ja aluejako

  • Ma 16.2. Lahti (Päijät-Häme) 
  • Ti 17.2. Kouvola (Kymenlaakso ja Etelä-Karjala) 
  • Ke 18.2. Mikkeli (Etelä-Savo) 
  • To 19.2. Jyväskylä (Keski-Suomi) 
  • Pe 20.2. Kuopio (Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala) 
  • La 21.2. Oulu (Pohjois-Pohjanmaa) 
  • Su 22.2. Rovaniemi (Lappi) 
  • Su 1.3. Seinäjoki (Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa) 
  • Ma 2.3. Pori (Satakunta) 
  • Ti 3.3. Tampere (Pirkanmaa ja Kanta-Häme) 
  • Ke 4.3. Turku (Varsinais-Suomi) 
  • To 5.3. Vantaa (Uusimaa, pois lukien Helsinki) 
  • Pe 6.3. Helsinki (Helsinki) 

Arkipäivien tapaamiset ovat aina klo 17:00-20:00 ja viikonloppujen tapaamiset klo 13:00-16:00. 

Ilmoittautuminen:  

Pyydämme ilmoittautumisia 31.1.2025 mennessä. 

Lue lisää tästä aiheesta